|
|
Koiran laihduttamiseen pätevät samat säännöt kuin ihmiselläkin: Syö vähemmän ja liiku enemmän. Koira, joka on tottunut tietyn kokoiseen ruoka-annokseen, vaatii osaansa kovaäänisesti tuntiessaan jääneensä nälkäiseksi. Siksi painonhallintaruokinnassa käytetään runsaasti kuituja sisältävää ruokaa, joka on kuitenkin energiapitoisuudeltaan kevyttä. Koira ei ole nälkäinen pienen annoskoon vuoksi, sillä annoskoko voidaan pitää sellaisena, johon koira on tottunut. Calorie Regulation Adult Dog -ruuan kuitu on hitaasti sulavaa, jolloin koira ei ulosta normaalia useammin, vaikka ulostemassan määrä kasvaa jonkin verran. Kun koira on saatu laihtumaan, saavutettu paino ylläpidetään liikuttamalla koiraa edelleen säännöllisesti ja antamalla koiralle kevytruokaa (Adult Dog Light) jatkuvasti ainoana ravintona. Herkkupalat lihottavat koiraa herkästi ja niiden sisältämä suola voi olla vahingollista. 24.86 €
|