KOIRAN HAMPAIDEN HOITO KOTONA

Hampaiden kotihoito ja vuosittainen hampaiden tarkastus ja tarvittava muu hammashoito ovat aivan yhtä tärkeitä kuin ihmisillä.

Hampaiden harjaus

Hammaskiven ennaltaehkäisyssä tärkeintä on päivittäinen hampaiden harjaus. Koira kannattaa totuttaa hampaiden harjaukseen jo pikkupentuna, aivan kuten kynsien leikkaamiseen ja turkin sekä korvien hoitoon. Usein kuulee ihmisten alistuneena toteavan, että koirien hengitys haisee aina pahalle. Tämä ei sikäli ole totta, että haju johtuu plakista, hammaskivestä, ientulehduksesta ja parodontiitista ja on täysin ennaltaehkäistävissä hyvän suuhygienian avulla.
Harjaksi sopii pehmeä, eläimille tarkoitettu kiilamainen hammasharja tai sopivankokoinen ja suuhun sopiva lasten tai aikuisten pehmeä harja. Periaatteessa sähköhammasharja toimii hyvin myös koiran suussa, mutta koira saattaa ainakin alussa arastella sitä. Niin sanotut sormiharjat tai karkea kankaanpala ovat hyviä totutteluvaiheessa, mutta pitemmän päälle kannattaa siirtyä oikeaan harjaan. Koirille on olemassa omia hammastahnoja, joissa ei yleensä ole vaahtoaineita tai fluoria, koska nieltynä ne saattavat ärsyttää vatsaa. Hammastahna ei ole suuhygienian kannalta tärkeä, mutta koirien hammastahnoista löytyy erilaisia koiria miellyttäviä makuvaihtoehtoja, jotka usein motivoivat koiraa sallimaan harjaamisen.

Koiran suuta ei tarvitse avata hampaiden harjausta varten. Tärkeintä on harjata ylähampaiden huulten puoleiset pinnat, sillä kieli puhdistaa mekaanisesti hampaiden sisäpinnat. Tämä onnistuu nostamalla koiran huulia kevyesti koiran suun ollessa kiinni. Harja asetetaan 45 asteen kulmaan hampaisiin nähden niin, että harjakset pääsevät tunkeutumaan myös ientaskuihin, ja hellävaraisella edestakaisella liikkeellä harjataan hampaita. Aluksi kannattaa harjata vain muutama hammas kerrallaan. Palkitse koira aina harjauksen jälkeen leikillä tai puruluulla. Hampaiden harjauksen voi ottaa myös osaksi päivittäisiä hoitorutiineja esimerkiksi niin, että koira tietää aina pääsevänsä iltalenkille harjauksen jälkeen. Vähitellen, jos koira suinkin suostuu, voi varovasti avata koiran suuta ja harjata myös hampaiden puru- ja sisäpinnat.

Kemialliset plakin poistajat

Näitä voi harkita, jos hampaiden harjaamisen opettaminen ei toistuvista yrityksistä huolimatta enää onnistu esimerkiksi vanhalle koiralle tai suu on vielä kipeä esimerkiksi kirurgisen toimenpiteen jäljiltä.

Muut menetelmät

Koiralle voi antaa luita, jos vatsa kestää, eikä koira syö niitä liian ahneesti. Oikeat luut voivat aiheuttaa koirille usein ripulia, ummetusta tai suolitukoksia. Suositeltavampia ovat kotimaisesta naudannahasta valmistetut puruluut, erityisesti sellaiset, joissa on solmu. Niitä kannattaa antaa koiran pureskella päivittäin. Lisäksi voidaan antaa luita, joiden rakenne on suunniteltu nimenomaan plakin poistoon, esim. Bucadog tai Racinell. Luiden teho plakin poistossa riippuu tietysti siitä, miten pitkän ajan päivässä koira niitä pureskelee. Luu ei koskaan kuitenkaan korvaa päivittäistä harjausta. Lisäksi on olemassa plakin poistoon tarkoitettuja erikoisruokavalioita, mutta nekään eivät korvaa harjaamisen mekaanista puhdistusta.

Seuraavat hammashoitotuotteet saat myymälästämme:
- Virbac hammasharjat erikokoisille koirille
- Virbac- ja Dentisept- hammasgeelit ja -tahnat
- Plaque Off –jauhe
- Vet Aquadent ja Hexarinse suuvedet
- Virbac Veggie Dent -puruluut
- Royal Canin Dental erikoisruuat
- Hammaskiven poistimet

OSTA TÄSTÄ ERIKOISRUOKA KOIRAN HAMPAIDEN HOIDON TUEKSI

OSTA TÄSTÄ KOIRAN HAMMASHOITOTUOTTEITA

KISSAN HAMPAIDEN HOITO KOTONA

Hampaiden kotihoito ja vuosittainen hampaiden tarkastus ja tarvittava muu hammashoito ovat aivan yhtä tärkeitä kissalla kuin ihmisellä.

Hampaiden harjaus

Hammaskiven ennaltaehkäisyssä tärkeintä on päivittäinen kissan hampaiden harjaus. Kissa kannattaa totuttaa hampaiden harjaukseen jo pikkupentuna, aivan kuten kynsien leikkaamiseen ja turkin sekä korvien hoitoon.
Harjaksi sopii pehmeä, pienille eläimille tarkoitettu kiilamainen hammasharja tai lasten pehmeä hammasharja. Niin sanotut sormiharjat tai karkea kankaanpala ovat hyviä totutteluvaiheessa, mutta pitemmän päälle kannattaa siirtyä oikeaan harjaan. Kissoille on olemassa omia hammastahnoja, joissa ei yleensä ole vaahtoaineita tai fluoria, jotka nieltynä saattavat ärsyttää vatsaa. Hammastahna ei ole suuhygienian kannalta tärkeä, mutta kissojen hammastahnoista löytyy erilaisia kissoja miellyttäviä makuvaihtoehtoja, jotka usein motivoivat kissaa sallimaan harjaamisen.

Kissan suuta ei tarvitse avata hampaiden harjausta varten. Tärkeintä on harjata ylähampaiden huulten puoleiset pinnat, sillä kieli puhdistaa mekaanisesti hampaiden sisäpinnat. Tämä onnistuu nostamalla kissan huulia kevyesti kissan suun ollessa kiinni. Harja asetetaan 45 asteen kulmaan hampaisiin nähden niin, että harjakset pääsevät tunkeutumaan myös ientaskuihin, ja hellävaraisella edestakaisella liikkeellä harjataan hampaita. Aluksi kannattaa harjata vain muutama hammas kerrallaan. Palkitse kissa aina harjauksen jälkeen leikillä mutta ei mielellään ruoalla tai makupaloilla. Hampaiden harjauksen voi ottaa myös osaksi päivittäisiä hoitorutiineja niin, että kissa tietää, että aina harjauksen jälkeen tehdään jokin mukava asia. Vähitellen, jos kissa suinkin suostuu, voi varovasti avata kissan suuta ja harjata myös hampaiden puru- ja sisäpinnat

Kemialliset plakin poistajat

Näitä voi harkita kirurgisen toimenpiteen jälkeen ja jos hampaiden harjaamisen opettaminen ei toistuvista yrityksistä huolimatta enää onnistu. Apteekista on saatavissa klorheksidiinipohjaisia valmisteita, jotka auttavat irrallisen plakin poistamisessa. Myös suuvesi Vetaquadent (veteen) tai plakin poistaja Plaqueoff (ruokaan) voivat olla vaihtoehtoja, jos harjaaminen ei onnistu.

Seuraavat hammashoitotuotteet saat myymälästämme:
- Virbac hammasharjat
- Virbac- ja Dentisept- hammastahnat
- Plaque Off –jauhe
- Vet Aquadent ja Hexarinse suuvedet
- Royal Canin Dental erikoisruuat
- Hammaskiven poistimet

OSTA TÄSTÄ ERIKOISRUOKA KISSAN HAMPAIDEN HOIDON TUEKSI

OSTA TÄSTÄ HOITOTUOTTEITA KISSAN HAMPAIDEN HOITOON





Kirjaudu sisään ja arvostele tuote.


ASIAKASPALAUTTEESTA POIMITTUJA

"Kivuttomasta saa aina ihanan empaattista ja yksilöllistä palvelua. Vuosia jo on koiraamme täällä käytetty eikä koskaan ole ollut mitään moitteen sijaa. Ammattitaitoinen ja osaava henkilökunta, palvelusta jää aina hyvä mieli sekä koiralle että meille omistajille. Emme vaihda!" -   Nikitan "emäntä" 15.10.2015

"Hyvää, lämminhenkistä ja luotettavaa palvelua, vaikka olimmekin ylimääräisenä hoidettavana koiran loukkaantuessa. Rauhallinen ja asiantunteva kohtaaminen ja tuttu paikka tuo turvaa koiralle ja hätäisille omistajille. Olemme käyttäneet lääkäriasemaa vuosikausia laumamme hoidossa. Kiitos jälleen!"  -  Pia Sormunen 27.4.2017

"Erinomaista, ystävällistä palvelua. Ei ollut kiire, oli aikaa rapsutella koiraa ja vastata omistajansa kysymyksiin. Punkinestolääkkeistäkin oli aikaa keskustella vaikka siihen ei oltu varattu aikaa. Myös hoitaja oli ystävällinen. Kiitos."  -  Kirsi Sallinen / Venni 24.4.2017 

"Aina hyvää asiantuntevaa palvelua, jossa koirat huomioidaan yksilöllisesti, omistajaa unohtamatta. Kivuttomalla hoito jatkuu aina siitä mihin se viimeksi on jäänyt. Hoitosuhteen aikaisemmat tapahtumat otetaan aina huomioon ja muistetaan hienosti. Hoitotoimenpiteissä hoidettavaa kohdellaan arvostaen ja välittäen. Kiitos sekä hoitajille ja eläinlääkäreille."  -  Elli ja Martta 5.4.2017 

"Ihanaa palvelua ja lemmikit huomioonottavaa toimintaa taas kerran! Meidän kissat käy kyllä jatkossakin teillä hoidossa :) " -  Kissat rokotteella 10.10.2015

"Teillä kaikki toimii hyvin! Henkilökunta on ihana ! Tuntui, että teillä on aikaa tutkia eläinpotilasta kaikessa rauhassa, aivan kuin tämä olisi ainut potilaanne. Kiire on kaukana tutkimushuoneesta. Jatkossa tulen varmasti käyttämään palveluitanne ja suosittelen niitä muillekin ! "  -  Riitta ja Helmi 14.8.2015

"Kivuttoman porukka on kyllä aivan uskomattoman ihanaa! "potilas" tervehditään nimellä ja tunteella, hoidetaan huolella ja ammattitaidolla; potilaan "omaiselle" kerrotaan hoitotoimista Kivuttomassa, kotona ja jälkihoidosta, huomionarvoisista asioista jne. Voi kunpa näin hyvää palvelua ja hoitoa saisivat ihmisetkin omilla tohtoreillaan! OLETTE AIVAN USKOMATTOMAN AMMATTITAITOISIA JA HYVIÄ!!!! "  -  Maarit ja Reco 12.8.2015

"Kivuttoman henkilökunta on todella empaattista ja osaavaa. Paikalle on ilo tulla, kun potilasta kohdellaan lempeydellä ja ammattitaidolla kiirehtimättä, nimeltä puhutellen. Omistaja oli tässä tapauksessa potilasta hysteerisempi, kissalla ei mitään hätää ollut missään vaiheessa. Melkoisen ehdoton olen kisuni hoidon ja kohtelun suhteen, vain paras kelpaa, joten Kivuttoman palveluita käytän jatkossakin! " -  Tiina ja Oili-kissa 13.8.2015

"Teillä kaikki toimii hyvin! Henkilökunta on ihana ! Tuntui, että teillä on aikaa tutkia eläinpotilasta kaikessa rauhassa, aivan kuin tämä olisi ainut potilaanne. Kiire on kaukana tutkimushuoneesta. Jatkossa tulen varmasti käyttämään palveluitanne ja suosittelen niitä muillekin ! " -   Riitta ja Helmi 14.8.2015

"Suosittelen. Ajanvaraus on helppoa ja saimme ajan nopeasti. Kivuttoman ammattilaisilta saa asiantuntevaa apua lemmikin pulmiin ja vinkkejä hoitoon. Potilaan vointi oli jo seuraavana päivänä parempi :) "  -  Hellu ja Sipsukka 16.8.2015

"Siistit ja avarat tilat. Ammattitaitoinen henkilökunta. Kiireettömyyden tuntu ja kuunneltiin ja annettiin ohjeita kärsivällisesti. Suosittelen kaikille tätä paikkaa. Kohtuullinen veloitus ja viidestä tähdestä pitääkin maksaa. Kaikkea hyvää jatkossakin Kivuttoman henkilökunnalle !!! "  -  Liperiläinen 16.1.2016

"Olen vuoden aikana joutunut käyttämään iäkästä koiraani eläinlääkärissä useita kertoja. Palvelunne on erinomaista ja kohtaatte sekä eläimet että niiden omistajat aidosti ja ammattitaitoisesti. Vaikka välillä lemmikin koetulokset olisivat huonoja tai vointi heittelee, olemme aina lähteneet vastaanotoltanne hyvin ja luottavaisin mielin. Suuri kiitos teille hyvästä ja arvokkaasta työstä jota teette."  -  5.4.2016 

"Asiakaspalvelu erittäin ystävällistä, lääkäri selosti tarkasti eläimen vaivat ja mikä hoito on tähän sairauteen sopiva ja myös lääkitys. Samoin myös kotihoito-ohjeet kissalle ja jatkotilanteesta yhteyden ottaminen. Myös vastaanoton palvelu oli erittäin hyvää ja asiallista. "  -  Tapani Meriläinen 16.5.2016

"Vietimme päivän kivuttomalla tutkimuksissa ja nesteytyksessä. Kaikki sujui erinomaisesti, meistä huolehdittiin aidosti koko päivän ajan. Saimme kotiin perinpohjaiset hoito-ohjeet ja vielä peräänkin soitettiin kyselläkseen vointia. Kuten olen jo monelle kehunut, samanlaista hoitoa ei saa edes ihmisten yksityisestä sairaalasta. Erityiskiitokset asiantuntevalle eläinlääkärille Emilia Vanhalalle! "  -  Henna ja Vicky koira 8.8.2016

"Ongelmallinen tapaus: kissalla diabetes ja rauhoiteaineyliherkkyys ja hampaat pitäisi hoitaa. Kaikki sujui kuitenkin hienosti eikä kissa menehtynyt nukutukseen! Saimme perusteelliset ohjeet jatkohoitoa varten sekä suullisesti että kirjallisesti. Kiitos asiantuntevalle hammaslääkärille ja mukaville hoitajille! Tätä lääkäriasemaa leimaa hyvä ja välittävä ilmapiiri. "  -  Päivi Mähönen ja Maija-Kissa

"Kiitos eläinlääkäri Titta ja hoitaja Tanja seropi-Roposen leuan operoinnista! Huippuosaamista! Kiitos myös vastaanoton Minnalle! - Kiitokset lähettää Roponen itse, hänen tyttöystävänsä Martta, velipuoli Ike sekä edellämainittujen omistaja. "  -  Roposen leuan operointi

"Jr Lassi ja Risto kiittää ja kumartaa suden raateleman Lassin hoidosta Ell Mia-Liisa Aholaa ja kaikkia Lassin hoitoon osallistuneita henkilöitä. Lassi on toipunut ja haavat parantuneet hyvin. "   -   Risto Hirvonen 27.10.2016

"Kiitos hyvästä ja asiantuntevasta palvelusta ja aiempien röntgenkuvien selventävästä konsultaatiosta Kirsi Mäkimattilalle, sekä lämpimät kiitokset myös näppärälle hoitajalle (nimi jäi kysymättä) joka neuvoi uudenlaisen ja pätevän kannuskynsien ja kynsien leikkuutavan :) Näin sitä vanha koiranomistajakin oppii koko ajan jotain uutta :D "  -  Satu 31.10.2016

"Kiitokset Kivuttoman väelle taas kerran hyvästä koiramme hoidosta! Koiria meillä on kolme ja jokaisen kohdalla hoito on aina ollut hyvää, asiantuntevaa ja arvostavaa niin terveystarkastusten, sairauksien kuin leikkausten kohdilla. Myös meitä ihmisiä on kohdeltu hyvin ja aina on uskaltanut kysyä kaikkea mieltä painavaa huolen päällä ollessa. "  -  Pia Sormunen ja Riitu, Pipsa ja Nuppu koirat