KISSAN KROONINEN MUNUAISTEN VAJAATOIMINTA

Kuten kaikilla nisäkkäillä, kissoilla on kaksi munuaista, joilla on monia elintärkeitä toimintoja kuten:

1. Ne suodattavat verta, poistaen elimistöstä virtsan mukana kuona-aineita, kuten proteiiniaineenvaihdunnan seurauksena muodostuvaa ureaa ja kreatiniinia.

2. Ne säätelevät usean välttämättömän kivennäisaineen, kuten fosforin, kaliumin ja kalsiumin pitoisuutta veressä.

3. Ne tuottavat hormoneja, jotka auttavat säätelemään valtimoverenpainetta ja veren punasolujen uudismuodostusta.

Munuaiset muodostuvat sadoistatuhansista "nefroneista", pienen pienistä suodatusyksiköistä, jotka käsittelevät verta säästäen ravintoaineita ja poistaen kuona-aineita virtsarakkoon, eritettäväksi elimistöstä virtsan mukana.

Kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa munuaisten nefronit lakkaavat toimimasta kunnolla. Tämän seurauksena mm. fosforia ei eritetä tehokkaasti virtsan mukana ja sitä alkaa kertyä verenkiertoon, aiheuttaen vakavia aineenvaihdunnallisia seurauksia. Veren fosforipitoisuuden normalisointi on osa kroonisen munuaisten vajaatoiminnan hoitoa. On osoitettu, että rajoitetun fosforipitoisuuden sisältävä ruokavalio auttaa hidastamaan taudin etenemistä kissoilla.

Mikä aiheuttaa kroonisen munuaisten vajaatoiminnan?

Osana normaalia ikääntymistä osa nefroneista surkastuu eivätkä ne korvaudu uusilla. Kroonisessa munuaisten vajaatoiminnassa nefroneita surkastuu ylenmääri, aikaansaaden laaja-alaiset oireet.

Alkuperäinen syy krooniseen munuaisten vajaatoimintaan voi olla perinnöllinen tai synnynnäinen. Toisaalta se on voinut saada alkunsa myöhemmin, munuaisten tulehdusreaktion tai mikrobitulehduksen seurauksena tai esimerkiksi kissan syötyä vahingossa myrkyllisiä aineita.

Koska munuaisten suodatuskyky on luontaisesti suuri, selkeinä oireina munuaisten vajaatoiminnassa on nähtävissä vasta, kun huomattava osa munuaiskudoksesta on vahingoittunut.

Tyypillisiä kliinisiä oireita on nähtävissä, kun 75 % nefroien toiminnasta on lakannut. Tässä vaiheessa vakavat oireet ilmenevät usein nopeasti, muistuttaen mahdollisesti akuuttia munuaisten vajaatoimintaa, mutta ollen todellisuudessa piilevän kroonisen vajaatoiminnan seuraava vaihe. Osana diagnoosia eläinlääkärisi selvittää taudin kestoa.

Ehdtottomasti tärkein yksittäinen merkki, mitä ei koskaan saa jättää huomioimatta, on lemmikin lisääntynyt jano. Jos kissasi säännöllisesti juo enemmän kuin ennen, ota yhteyttä eläinlääkäriisi.

Munuaisten vajaatoimintaan liittyviä oireita

- lisääntynyt juominen
- epämiellyttävän hajuinen hengitys
- pureskelun vaikeutuminen, kivuliaan tuntuinen suu
- pahoinvointi ja oksentelu
- ruokahalun heikentyminen
- painonlaksu, apeus, väsymys
- lisääntynyt virtsaaminen

Miten eläinlääkärisi diagnosoi munuaisten vajaatoiminnan

Osa krooniseen munuaisten vajaatoimintaan liittyvistä oireista voi käydä ilmi kissan normaalien terveystarkastusten yhteydessä. Mikäli kissallasi epäillään kroonista munuaisten vajaatoimintaa, saattaa eläinlääkärisi suositella tarkempia tutkimuksia kuten:

- verianalyysiä, jonka avulla voidaan havaita mahdollisesti epänormaalin korkea urea- ja kreatiiniarvot. Mikä munuaisten toimivat heikosti, nämä kuona-aineet eivät poistu elimistöstä tehokkaasti.

- virtsanäytetutkimusta, josta voidaan havait mahdollinen tulehdus tai proteiinien "vuotaminen" virtsaan, kun munuaiset eivät kykene enää pidättämään proteiinia.

- virtsan ominaispainon määritystä, mikä kertoo onko kissasi virtsa normaalia laimeampaa.

Eläinlääkärisi voi lisäksi suositella jatkotutkimuksia, kuten röntgenkuvausta, ultraäänitutkimusta, verenpaineen mittausta tai koepalatutkimuksia.

Miten munuaisten vajaatoimintaa voidaan hoitaa?

Munuaisarvot ovat peruuntumattomia, mutta oikean hoidon ja ruokinnan avulla taudin etenimistä on mahdollista hidastaa. Tämä tukee myös kissan hyvinvoinnin säilymistä ja pdientää elinajan odotetta. Munuaisten vajaatoimintaa sairastavan kissan tukihoitoon tarkoitetussa ruokavaliossa yhdistyvät seuraavat tekijät:

- matala fosforipitoisuus
- mukautettu pitoisuus korkealaatuisia valkuaisaineita
- välttämättömät omega-3-rasvahapot
- runsas energiapitoisuus tukemaan riittävää energiasaantia ruokahalun huonontumisesta huolimatta
- ruokahalua tukeva maittavuus ja koostumus varmistamaan, että kissa syö ruokansa mielellään


Mitä voin tehdä auttaakseni kissaani?

- vaihda vanha ruokavalio uuteen asteittain, lisäämäällä uutta ruokaa vanhan joukkoon noin viikon ajan, samalla vähentäen vanhan ruoan osuutta, kunnes annos on 100% uutta ruokaa

- syötä kissallesi ainoastaan eläinlääkärisi suosittelemaa munuaiserikoisruokaa - eikä mitään muuta!

- varmista, että perheesi ja ystäväsi tietävät miksi kissasi on erikoisruokavaliolla

- varmista, että perheesi ja ystäväsi ymmärtävät kuinka tärkeää on, ettei kissa saa makupaloja, jotka kumoavat erikoisruokavalion hyödyt

- muista, että mikä tahansa makupalojen tai ruoantähteiden antaminen voi entisestään kuormittaa munuaisia

- varmista, että kissallasi on aina runsaasti raikasta vettä tarjolla ja helppo pääsy vesikupille

- rohkaise kissaasi syömään ja juomaan positamalla sen ympäristöstä kaikki mahdolliset stressitekijät ja mahdollistamalla säännöllinen päivärytmi

- mikäli kissasi oireet pahenevat, ota välittömästi yhteyttä eläinlääkäriisi

- on hienoa mikäli kissasi vointi kohenee. Muista kuitenkin jatkaa eläinlääkärisi suositteleman ruokavalion noudattamista, kosa erikoisruokavalio on tarkoitettu käytettäväksi kissan munuaisten tukemiseksi koko sen loppuiän


KOIRAN KROONISESTA MUNUAISSAIRAUDESTA JA SEN HOIDOSTA


Yleistä

Munuaisten päätehtävä on suodattaa verestä aineenvaihdunnan kuona-aineet. Sen lisäksi munuaiset huolehtivat elimistön vesimäärästä, happo-emästasapainosta ja elektrolyyttitasapainosta. Munuaiset osallistuvat myös verenpaineen ja punasolutuotannon säätelyyn. Kun sairauden oireet alkavat näkyä, ainakin 2/3 munuaiskudoksesta on vahingoittunut. Vahingoittuneet munuaiset eivät pysty poistamaan elimistön kuona-aineita, eivätkä ne pysty ohjaamaan vettä ja elektrolyyttejä takaisin elimistön käyttöön. Elimistöön kertyy kuona-aineita, minkä seurauksena kehittyy virtsamyrkytys. Se on vakava eläimen henkeä uhkaava tila ja vaatii aina eläinlääkärin hoitoa.

Oireet

Tyypilliset munuaisvian oireet ovat runsas juominen ja virtsaaminen, huono ruokahalu, laihtuminen ja oksentelu.

Hoito

Kroonista munuaisvikaa ei voida parantaa, mutta ruokavaliolla ja tukihoidolla voidaan eläimen elinikää pidentää eläimen siitä kärsimättä. On tärkeää, että omistaja ymmärtää sairauden laadun, ruokavalion ja tukihoidon merkityksen. Koiran on saatava riittävästi vettä, ja sen on päästävä virtsaamaan tarpeeksi usein. On huolehdittava siitä, että koira ulkoilutetaan myöhään illalla ja aikaisin aamulla.

Koiran ruokana kannattaa käyttää valmista teollista erikoisruokaa, jossa on otettu huomioon munuaisvikaisen koiran ravinnontarpeen erityispiirteet. Tätä ruokaa saa vain eläinlääkäriasemilta. Mikäli koiralle päätetään syöttää erikoisruokaa, hoidon onnistumisen kannalta on ehdottoman tärkeää, että eläin ei saa muuta kuin sille määrättyä erikoisruokaa ja vettä. Pienikin lisä muuta ruokaa, vitamiini- tai kivennäistabletteja voi täydellisesti mitätöidä hoidon.

Eläintohtori Kivuttomalta saat seuraavia munuaissairautta tukevia erikoisruokia ja lisäravinteita:

Ruuat
- Royal Canin Renal Dry (kuivaruoka) ja Wet (märkäruoka)
- Virbac Renal
- Specific Heart & Kidney Support CKD (kuivaruoka) ja CKW (märkäruoka)
- Hill's k/d


Lisäravinteet
- omega-rasvahapot

Eläintohtori Kivuttomalta saatavia sopivia vitamiinivalmisteita ovat esimerkiksi:
- Biofarm Vitamax
- Aptus Multidog


Ennuste

Huolellisella hoidolla eläin pystyy elämään monessa tapauksessa pitkänkin elämän. Munuaisten vajaatoiminta on kuitenkin hitaasti paheneva sairaus, ja lopulta eläin ei pysty kompensoimaan munuaisten vajaatoimintaa. Sairauden kulku on kuitenkin yksilöllistä, ja eläinlääkäri pyrkii kussakin tapauksessa asettamaan mahdollisimman realistisen ennusteen ottamalla huomioon eläimen kunnon, iän ja muut asiaan vaikuttavat seikat. Säännölliset veri- ja virtsanäytekontrollit ovat välttämättömiä lemmikin sairauden edistymisen seurannassa.





Kirjaudu sisään ja arvostele tuote.


Liittyvät tuotteet
Pronefra

Pronefra

22.90 - 39.90 €