Liittyvät tuotteet:
Ubimax Forte 50 mg 60 tablettia
Vitabalans Ubimax Forte 50 mg
Ravintolisä ihmisille. Ubikinoni jokaiseen päivään.
Ubikinoni eli Q-10-koentsyymi on rasvaliukoinen aine, jota esiintyy kaikissa elimistön soluissa. Se on välttämätön solujen energiantuotannossa, kun ravinnon hiilihydraateista ja rasvoista tehdään kemiallista energiaa (ATP) solun voimalaitoksissa (mitokondrioissa) solun toimintaa varten. Jos soluissa energiantuotto on vajavaista, se heijastuu myös elimen heikompana toimintana. Ubikinonia on eniten niissä elimissä, joissa energian tarve on suurinta kuten sydämessä, maksassa, aivoissa ja lihaksissa. Elimistössä maksa tuottaa ubikinonia, ja jonkin verran sitä saa myös ravinnosta (lihasta, kasviöljyistä, pähkinöistä).
Ubikinoni vähenee iän myötä
Elimistön ubikinonipitoisuudet vaihtelevat iän myötä. Pitoisuudet ovat suurimmillaan noin 20 vuoden iässä, jolloin kasvu ja energiankulutus ovat voimakasta. Tämän jälkeen elimistön ubikinonimäärä alkaa vähetä niin, että 40-vuotiaan ubikinonitaso on vain puolet 20-vuotiaan tasosta ja 75-vuotiaan vain enää kolmannes.
Kolesterolilääke ja ubikinoni
Kolesterolilääkkeet, statiinit estävät kolesterolin muodostumista maksassa. Samalla ne estävät myös maksan ubikinonin syntyä. Ubikinoni kulkee verenkierrossa LDL-kolesterolissa samalla toimien antioksidanttina estäen LDL-kolesterolin hapettumista (härskiintymistä). Päivittäinen ubikinonin saanti nostaa veren ja LDL-kolesterolin ubikinonipitoisuutta (Palomäki A. Multifactorial prevention, lovastatin therapy and ubiquinone supplementation in coronary heart disease.Väitöskirja 2002).
Ravintolisä ei korvaa tasapainoista ja monipuolista ruokavaliota eikä terveitä elämäntapoja.
KÄYTTÖ
Ubikinonin tarvetta lisäävät voimakas fyysinen rasitus, stressi, tupakointi, sairastelu, kolesterolilääkkeiden (statiinien) käyttö ja ikääntyminen.
ANNOSTUS
Aikuisille 1-2 tablettia päivässä aterian yhteydessä, niellään veden kanssa.
Ubikinoni saattaa häiritä varfariinilääkityksen hoitotasapainoa.
KOOSTUMUS
Vuorokausiannos 1-2 tabletti sisältää:
• ubikinonia 50-100 mg
Ainesosat
Täyteaineet (selluloosa, kalsiumfosfaatti, natriumtärkkelysglykolaatti, rasvahappojen magnesiumsuolat), kiinteyttämisaine (polyetyleeniglykoli), tärkkelys, ubidekarenoni, pintakäsittelyaineet (polydektroosi, hydroksipropyylimetyyliselluloosa, polyetyleeniglykoli), paakkuuntumisestoaine (titaanidioksidi), värit (piidioksidi, rautaoksidit).
Ingredienser
Fyllnadsmedel (cellulosa, kalciumfosfat, natriumstärkelseglykolat, magnesiumsalter av fettsyror), förtjockningsmedel (polyetylenglykol), stärkelse, ubidekarenone, ytbehandlingsmedel (polydextros, hydroxypropylmetylcellulosa, polyetylenglykol), klumpförebyggande medel (kiseldioxid), färg (titandioxid, järnoxid).
PAKKAUSKOKO
60 tablettia
Valmistusmaa Suomi