Punkkilääke suojaa lemmikin lisäksi omistajaa
Puutiaiset eli punkit aktivoituvat aikaisin keväällä, jonka jälkeen niitä voi nähdä kävelemässä lemmikin turkissa tai kiinnittyneenä lemmikin ihoon. Kiinnittyneenä ja verta imiessään punkki saattaa siirtää jonkun punkkivälitteisen taudin lemmikkiin tai ihmiseen. Näin suojaat lemmikkisi – ja itsesi – punkeilta.
Punkin välittämät taudit
Puutiainen (Ixodes ricinus) on niveljalkaisiin kuuluva hämähäkkieläin, jota esiintyy lähes koko Suomessa. Kiinnittyneenä ja verta imiessään punkki saattaa siirtää jonkun punkkivälitteisen taudin lemmikkiin. Lemmikkien mukana puutiaiset pääsevät kulkeutumaan ihmisen lähelle ja voivat kiinnittyessään välittää taudit myös ihmiseen.
Ihmisen kannalta merkittävimpiä puutiaisvälitteisiä tauteja ovat borrelioosi (Borrelia burgdorferi), anaplasmoosi (Anaplasma phagocytophilum) ja puutiaisaivokuume (Tick borne encephalitis). Puutiaisvälitteisten tautien ennaltaehkäisy onkin tärkeää etenkin omistajan oman terveyden kannalta.
Sopivan punkkilääkkeen valinta
Suosittelemme suojaamaan lemmikin jatkuvalla lääkityksellä puutiaiskauden ajan. Lääkevalmisteita löytyy lääkepantana kissalle ja lääkepantana koiralle, paikallisvalelulioksena (fretille, kissalle ja koiralle), purutablettina (koiralle) ja sumutteena (kissalle ja koiralle).
Lääkevalmisteen valintaan vaikuttaa mm. lemmikin laji, ikä, paino ja perheen muut lemmikit. Valmisteen valintaan vaikuttaa myös se, onko perheessä pieniä lapsia, nukkuuko lemmikki perheen kanssa samassa sängyssä ja altistuuko lemmikki säännöllisesti vedelle (pesu, uinti).
Valmisteesta riippuen punkkilääkkeiden teho perustuu punkkeja karkottavaan vaikutukseen, tappavaan vaikutukseen tai punkkeja karkottavaan ja tappavaan vaikutukseen. Mikäli valmisteella on pelkästään tappava vaikutus, tulee punkin kiinnittyä lemmikkiin ennen kuin valmiste tehoaa. Lue täältä lisää eri valmisteista ja niiden vaikuttavuudesta.
Huom! Muista aina lukea pakkausseloste huolellisesti ennen punkkilääkkeen käyttöä. Epäsuotuisissa olosuhteissa punkkivälitteisten tautien tartuntariskiä ei voi täysin poissulkea punkkilääkkeitä käytettäessä.
Punkkilääkkeen yleisimmät haittavaikutukset
Yleisimmät haittavaikutukset liittyen punkkilääkkeiden käyttöön ovat purutablettien osalta ohimenevät ruuansulatuskanavan oireet (oksentelu ja ripulointi) ja muiden punkkilääkkeiden osalta ohimenevät iho-oireet (punoitus, turvotus, kutina, karvanlähtö). Mikäli lemmikkisi saa oireita punkkilääkkeen annostelun jälkeen niin olethan yhteydessä oman lemmikkisi eläinlääkäriin.
Muista päivittäinen punkkitarkistus
Kaikki sisällä asuvat lemmikit (myös punkkeja vastaan lääkityt), jotka ulkoilevat, tulisi tarkistaa päivittäin punkkien varalta ja tarvittaessa poistaa lemmikissä olevat punkit.
Punkin irrottaminen koirasta
Punkin irrottamiseksi siihen tartutaan mahdollisimman läheltä lemmikin ihoa ja punkki vedetään hitaasti irti pyörittämällä. Puutiaisen voi irrottaa sormin tai irrottamiseen tarkoitetuilla pihdeillä, pinseteillä tai lassolla. Puutiaisen irrottaminen saattaa jättää osan eläimestä ihon sisään, mutta elimistö poistaa puutiaisesta jääneet osat tulehdusreaktion kautta.
Koira on myös mahdollista rokottaa borrelioosia vastaan. Rokotteen antaminen ei kuitenkaan vähennä muiden lääkkeellisten valmisteiden käytön tarvetta, sillä vaikka rokote antaa suojaa borrelioosia vastaan, ei se karkota punkkeja.
Mikäli Sinulla on kysyttävää liittyen sopivimman lääkkeen valitsemisesta lemmikillesi, niin olethan yhteydessä klinikallemme. Huomioithan, että myymme lääkkeitä klinikaltamme vain omille asiakkaillemme. Osa valmisteista on reseptilääkkeitä.
Varaa aika punkin poistoon. Nettiajanvarauksessa valitse listalta käynnin syyksi "Hoitajakäynti".
-
19,99 €
Best Friend punkinkarkotin koiralle ja kissalle 1 kpl
Pikatoimitus 1-3 vrk
Karkotin, Ultraääneen perustuva punkinkarkotin kissalle ja koiralleTutkitusti tehokas ja turvallinen ultraääni-impulsseja lähettävä punkkikarkoitin koirille ja kissoille! Punkit eli puutiaiset ovat lemmikkien riesa...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
28,99 €
Tickless Pet punkkikarkotin Rosa
Pikatoimitus 1-3 vrk
Karkotin, Ultraääneen perustuva punkinkarkotin lemmikilleTICKLESS Pet ultraääni-karkoitin punkkien ja kirppujen torjuntaan kissoille, koirille ja muille rakastettaville karvaisille eläimille. Ympäristöyst...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
9,99 €
Best Friend Repeltec tuubihuivi punainen koirille ja ihmisille 2022
Pikatoimitus 1-3 vrk
Punkkihuivi, Punkkihuivi ihmisille ja eläimilleBest Friend Repeltec tuubihuivi on tehokas, hypoallergeeninen, hajuton ja myrkytön lisäsuoja punkkeja ja muita hyönteisiä vastaan niin koirille, ki...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
9,99 €
Best Friend Repeltec tuubihuivi vihreä koirille ja ihmisille 2022
Pikatoimitus 1-3 vrk
Punkkihuivi, Punkkituubihuivi koiralle, kissalle ja ihmisilleBest Friend Repeltec tuubihuivi on tehokas, hypoallergeeninen, hajuton ja myrkytön lisäsuoja punkkeja ja muita hyönteisiä vastaan niin koirille, ki...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
93,00 €
Fixodida ZX tabletti 480 tbl / 800 mg
Pikatoimitus 1-3 vrk
Täydennysrehu, Punkkien torjuntaan kissalla ja koiralla- Päiväys: 02/2026
Fixodida tabletti Täydennysrehu koirille ja kissoille vähentämään punkkien ja muiden ulkoloisten tarttumista.Fixodida Zx sisältää kuitua turpeesta,...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
5,99 €3,99 €
The Tick Key Punkinpoistaja SUPERTARJOUS
Pikatoimitus 1-3 vrk
Punkinpoistaja, Punkin irroittamiseenThe Tick Key on pieni avaimenperäksi sopiva työkalu punkkien poistamiseen. Tämä kulkee helposti aina mukana. The Tick Key on helppo käyttää! Ujuta...
Näytä tarkemmat tuotetiedot
Kommentti
Jätä kommentti