Lämpöhalvaus on vaarallinen
Lämpöhalvaus on lemmikille hengenvaarallinen
Lämpöhalvaus on kuolemaan johtava tila, joka vaivaa kesäisin yleensä koiria. Tyypillisimmin lämpöhalvauksen saava koira on jätetty kuumalla kelillä autoon odottamaan esimerkiksi omistajien kauppareissun ajaksi.
Koiran lisäksi myös muut lemmikit voivat saada lämpöhalvauksen autossa esimerkiksi matkustaessaan pitkiä matkoja kuumalla kelillä.
Koira voi saada lämpöhalvauksen myös jo kevyen rasituksen jälkeen kuumana päivänä. Paljon liikkuvat koirat voivat saada lämpöhalvauksen pilviselläkin säällä. Urheilevien koirien lisäksi pienet pennut, vanhat koirat, sairaat koirat ja lyhytkuonoiset koirat kuuluvat riskiryhmään.
Lämpöhalvauksen ensioireita ovat huomattavan voimakas läähätys ja lemmikin levottomuus. Lämpöhalvauksen edetessä koira voi alkaa vapisemaan tai kouristelemaan, limakalvot ja kieli voivat muuttua tummanpunaiseksi ja koira voi alkaa oksentamaan tai ripuloimaan. Mikäli koira lopettaa läähättämisen, alkaa hoiperrella, ei kestä pystyssä tai käy apaattisesti makaamaan, on tilanne jo vakava.
Lämpöhalvauksen saanut koira tulee siirtää välittömästi varjoon ja koiraa tulee viilentää tehokkaasti esimerkiksi suihkussa viileällä vedellä tai viemällä koira järveen. Vältä pään alueen kastelemista juoksevalla vedellä. Mikäli koiraa ei ole mahdollista viilentää vedellä, voi tarvittaessa käyttää esimerkiksi kylmäkalleja tai pakkasessa olevia vihannespusseja. Kylmäpussit kannattaa kohdistaa suurten lihasten päälle sekä vatsanseudulle. Koiralle tulee tarjota viileää vettä juotavaksi, mutta koiraa ei tule juottaa väkisin. Koiran aktiivisen viilentämisen voi lopettaa, kun koiran ruumiinlämpö on 39 astetta. Ensiavun jälkeen ole yhteydessä eläinlääkäriin.
Lämpöhalvauksen ennaltaehkäisemiseksi koiralla tulee pitää kesällä aina raikasta ja viileää vettä tarjolla. Koiran ulkoiluttaminen kannattaa tehdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, kun aurinko ei paista korkeimmillaan. Paljon urheilevien koirien nesteyttämiseen ja jäähdyttelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Lemmikeille tarkoitetut viilennysmatot ovat hyvä apu lemmikin viilentämiseen esimerkiksi automatkan aikana.
Tutustu erilaisiin viilennystuotteisiin tästä.
Ja sitten tärkein: älä jätä lemmikkiä ikinä kuumaan autoon kesällä.
Huomioithan, että auto kuumuu helteillä jo varjossakin.
Alla Joensuun poliisiaseman vanhemman rikoskonstaapelin Marja Pulkkisen ohjeistus siitä, kuinka tulee toimia jos näkee kuumaan autoon jätetyn koiran.
"Pääsääntö siihen, että havaitsee huolenaiheen, joka tässä tapauksessa liittyy autossa olevaan eläimeen, on soitto heti hätäkeskukseen 112.
Olosuhteet ja eläimen oma fyysinen tila vaikuttaa paljon sen olemiseen ajoneuvossa. Terve ja hyväkuntoinen eläin sietää asioita paremmin kuin sairas, vanhus tai pentu tai esim. hyvin kiihtyneessä tilassa oleva eläin.
Jos siis huoli eläimestä nousee, kannattaa toimia mieluummin heti kuin vasta kotona. Soita 112, kerro sijaintisi ja ajoneuvon rekisteritunnus. Hätäkeskus ilmoittaa asian alueen poliisin kenttäjohtajalle.
Poliisipartio tulee paikalle jos mahdollista. Poliisi pystyy rekisteritunnuksen kautta selvittämään ajoneuvon omistajan. Puhelun kautta voidaan saada nopeimmin tieto hänelle, jolla ajoneuvo on tosiasiallisesti käytössä ja jonka eläin autossa on.
Auton ikkunoita ei kannata mennä rikkomaan hetken mielijohteesta.
Koskaan ei voi tietää, miten eläin -varsinkin koira, reagoi jos autoon kosketaan. Jos tilanne on vakava, eläin eloton ja sääolosuhteet sellaiset, että auto voi olla kuumudessaan surmanloukku, poliisi ottaa vastuun auton ikkunoiden rikkomisesta. Ohjeet tulevat siis poliisilta, jos sinun on tehtävä jotain heti.
Jos toimit omavaltaisesti ja rikot toisen ajoneuvoa, varaudu korvausvastuuseen. Syy ei aina pyhitä tekoa ja siksi ensisijainen toimenpide on ilmoitus viranomaisille."
KUVA: Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto ry