
KOIRAN NÄRÄSTYS
Kun haukkua hapottaa – koiran närästys ja sen hoito
Viime vuosina koirien närästys on noussut puheenaiheiden listalla yhä korkeammalle koiraihmisten keskuudessa. Liekkö syynä lisääntynyt ongelma vai tietoisuuden kasvu, mutta ihmispuolelta tutun vaivan oireiden ja hoidon puiminen pitää pintansa. Närästys tai refluksi on pohjimmiltaan ongelma ruokatorven sulkijan toiminnassa – hapanta vatsan sisältöä pääsee mahansuun ohi ruokatorveen, kurkkuun tai jopa suuhun asti aiheuttaen polttavaa tunnetta ruokatorven alueella. Mahalaukun sisältö on tarkoituksenmukaisesti hyvin hapanta, jotta ruokamassa saadaan hajotettua, mutta samalla tämä happamuus on muille elimistön osille liikaa ja väärään paikkaan joutuessaan aiheuttaa ongelmia. Mahalaukkua itseään happamuudelta suojaa paksu limakalvo.
Refluksivaivat ovat yleensä joko sappineste- tai mahanesteperäisiä, joskin mahanesteen liiallisen nousun aiheuttamat vaivat lienevät yleisempiä. ”Liikahappoisuuden” tai vatsahapon liikaerityksen aiheuttama refluksi ilmenee liiankin happaman mahansisällön nousuna ruokatorveen väljän mahanportin kautta. Ns. ”sappirefluksissa” sappineste pääsee virtaamaan mahalaukkuun mahanportin kautta; sappioksennus onkin varmaan suurimmalle osalle koiranomistajista tuttu. Sappinesteen tarkoituksena on auttaa ruokamassan käsittelyssä ja tehostaa etenkin rasvojen pilkkomista. Tästä syystä sen eritys kiihtyykin etenkin rasvaisten ruoka-aineiden saannin jälkeen. Usein sekä liikahappoisuuden että sappirefluksin hoito onkin syytä aloittaa ruokavalion tarkastelulla.
Koiran oirekirjo voi olla melko laaja. Yleisimpiä närästyksestä kieliviä oireita ovat mm. runsas, jopa maaninen pintojen nuoleminen etenkin ruokailun jälkeen, nieleskely, huulien lipominen, levoton vaeltelu, maiskuttelu, ns. sapen oksentelu, röyhtäily ja ruohon tai muun tavanomaisesta poikkeavan ahmiminen. Joskus vaikeaan närästykseen voi liittyä yskimistä. Kuten ihmisiäkin, useimpia koiria närästää jokusen kerran elämässä eikä tämä vielä välttämättä tarkoita sen suurempaa vikaa missään. Ongelmaan on kuitenkin syytä puuttua eläinlääkärin avustuksella, jos vaiva on toistuva tai jatkuu pitkään. Närästys on tilana hyvin epämukava ja voi varsinaisten oireiden lisäksi aiheuttaa pitkään jatkuneena mm. ruokatorven alaosan tulehdusta (esofagiitti) tai ruokatorven haavaumia.
Jos huomaat koirallasi närästyksen oireita, voi oireita ensihätään helpottaa lyhytaikaisesti kotikonstein ihmispuolen närästyksen itsehoitoon tarkoitetuilla lääkkeillä; sopiva valmiste sekä annos on aina syytä tarkistaa eläinlääkäriltä. On kuitenkin hyvä muistaa, että vaikka oire helpottaisikin lääkityksillä, ne eivät ole viimekädessä ratkaisu närästykseen. Koiran toistuvan närästyksen syy on ehdottoman tärkeää selvittää. Pitkäaikaiseen käyttöön mitkään edellä mainituista lääkkeistä eivät sovi ja jos koira tuntuu jatkuvasti tarvitsevan närästyslääkkeitä, on fiksuinta kiikuttaa hauva eläinlääkäriin tarkempiin tutkimuksiin. Ruokavalion muuttaminen on useimmiten välttämätöntä närästyksen hoidossa ja valmista listaa ”helposti närästävistä” ruoka-aineista on hankala antaa; ruoka-aineiden sopivuus tai sopimattomuus riippuu pitkälti yksilöstä. Usein hankalan oireen hallinnassa helpoiten alkuun pääsee eliminaatiodieetillä tai hypoallergeenisella ruokavaliolla; eliminaatiodieetissä ruoka-aineet kokeillaan yksi kerrallaan ja närästystä aiheuttavat on helppo poimia pois ruokavaliosta. Hypoallergeenisen ruokavalion etuja ovat korkea sulavuus ja rajoitetut raaka-aineet. Lisäksi helposti närästelevä koira hyötyy monesti maitohappobakteerilisästä tukemaan ruoansulatuselimistön toimintaa.
Tutustu tästä erikoisruokiin, jotka on suunniteltu närästyksen tukihoitoon »
Joskus närästysoireiden taustalla voikin olla lähes päinvastainen ilmiö; hapoton maha. Hapottomalle mahalle altistavia tekijöitä voivat olla närästyslääkkeiden liiallinen käyttö tai esim. helikobakteeri-infektio, joka pitkään jatkuessaan voi aiheuttaa jopa mahalaukun limakalvon surkastumaa (atrofista gastriittia), jossa suolahapon eritys mahalaukussa vähenee entisestään. Pitkittyessään hapoton maha voi altistaa erilaisille suolistovaivoille, kun ruokamassan ”sterilointi” mahalaukussa on vaillinaista mahanesteen ollessa tehottomampaa. Myös suoliston mikrobitasapaino voi järkkyä ja täten aiheuttaa eriasteisia ravintoaineiden imeytymisongelmia.
Ongelmaan pureutuminen on useimmiten helpointa toteuttaa eläinlääkärin avustuksella, jolloin akuuttiin vaivaan saadaan oikeanlaiset helpotuskonstit ja ruokavaliopohdintaan saat kokemuksen kautta karttuneita neuvoja.
Tuotteita koiran närästykseen
-
93,99 €
Eläintohtori suosittelee!
Makutakuu
Royal Canin Anallergenic koiralle 8 kg
Pikatoimitus 1-3 vrk
Koiranruoka, Kuivaruoka koiran allergian tukihoitoon ja eliminaatiodieettiin- Päiväys: 8/2024
Koirien erikoisruokavaliona käytettävä täysrehu, jonka tarkoituksena on vähentää intoleranssia tietyille aineosille ja ravintoaineille. Valikoidut ...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
44,99 €
Eläintohtori suosittelee!
Makutakuu
Royal Canin Hypoallergenic Small Dogs koiralle 3,5 kg
Pikatoimitus 1-3 vrk
Koiranruoka, Kuivaruoka alle 10 kg painoisen koirarodun allergian tukihoitoon- Päiväys: 8/2024
Pienikokoisten aikuisten koirien erikoisruokavaliona käytettävä täysrehu, jonka tarkoituksena on vähentää intoleranssia tietyille ainesosille ja ra...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
Säästä 16%
35,88 €29,99 €Eläintohtori suosittelee!
Makutakuu
Royal Canin Hypoallergenic koiralle 12 x 200 g
Pikatoimitus 1-3 vrk
Koiranruoka, Märkäruoka koiralle säilykepurkissa allergian, suolistovaivojen ja närästyksen tukihoitoon- Päiväys: 1/2025
Märkä koirien erikoisruokavaliona käytettävä täysrehu, jonka tarkoituksena on vähentää intoleranssia tietyille aineosille ja ravintoaineille. Täysr...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
119,99 €
Eläintohtori suosittelee!
Makutakuu
Royal Canin Hypoallergenic koiralle 14 kg
Pikatoimitus 1-3 vrk
Koiranruoka, Kuivaruoka koiralle allergian tukihoitoon- Päiväys: 1/2024
Kuiva koirien erikoisruokavaliona käytettävä täysrehu, jonka tarkoituksena on vähentää intoleranssia tietyille aineosille ja ravintoaineille. Täysr...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
99,50 €
Eläintohtori suosittelee!
Makutakuu
Ruokabonustuote
Specific CDD-HY Food Allergen Management koiralle 12 kg
Pikatoimitus 1-3 vrk
Koiranruoka, Hydrolysoitu kuivaruoka koiran allergian ja iho-oireiden tukihoitoon- Päiväys: 30.06.2024
Kuiva erikoisruokavalio koirille mm. ruoka-aineallergiaan. Eläinlääkäri saattaa suositella tätä ruokaa mm. seuraaviin käyttöaiheisiin Haitalliset...
Näytä tarkemmat tuotetiedot -
Säästä 11%
66,00 €58,99 €Eläintohtori suosittelee!
Makutakuu
Royal Canin Hypoallergenic koiralle 12 x 400 g
Pikatoimitus 1-3 vrk
Koiranruoka, Märkäruoka koiralle säilykepurkissa allergian, suolistovaivojen ja närästyksen tukihoitoon- Päiväys: 1/2025
Märkä koirien erikoisruokavaliona käytettävä täysrehu, jonka tarkoituksena on vähentää intoleranssia tietyille aineosille ja ravintoaineille. Täysr...
Näytä tarkemmat tuotetiedot
Kommentti
Jätä kommentti