Mikä kissanhiekka on paras?
Hiekkaa, puupellettiä, aktiivihiiltä. Tuoksuvaa, tuoksutonta. Paakkuuntuvaa, paakkuuntumatonta. Kissanhiekan tarjonta on monipuolistunut ja vaihtoehtoja on saatavilla niin monia, että valinnan vaikeus saattaa joskus hämmentää varsinkin uutta kissanomistajaa. Mitä kissan vessaa ja kuivikkeita valittaessa oikeastaan pitäisi huomioida?
Vessa-asioilla on väliä
Kissalle vessa-asiat ovat merkittävä hyvinvointiin vaikuttava seikka. Perimältään aavikkoeläimenä kissa tyypillisesti juo vähän ja kissan pissa voi tiivistyä hyvin vahvaksi. Riittämätön pissaaminen ja rakon huuhtelu voi altistaa virtsakivien muodostumiselle. Toisaalta kissa voi reagoida myös stressiin virtsavaivoin. Esimerkiksi liian vähän virikkeitä sisältävä ympäristö voi altistaa ns. idiopaattiseen kystiittiin, vaivaan, joka oireilee virtsatieinfektion tavoin, muttei ole hoidettavissa antibiootein.
Hyvien vessaolosuhteiden varmistaminen kannustaa kissaa pissamaan riittävän usein ja voi osaltaan auttaa ennaltaehkäisemään virtsatievaivoja.
Määrää ja laatua
Kissan vessoissa on hyvä lähteä liikkeelle miettimällä, kuinka monta vessalaatikkoa kotiin tarvitaan ja miten ne sijoitellaan. Nyrkkisääntönä voidaan sanoa, että vessoja pitäisi aina olla vähintään sama määrä kuin kissoja plus yksi ylimääräinen. Tämä yleensä auttaa varmistamaan, että perheen jokaisella kissalla on mahdollisuus yksityiseen vessassa asiointiin.
Vessojen sijoittelussa tulee huomioida kissan sujuva kulku laatikkoon ja pois, ja laatikot on hyvä sijoittaa rauhalliseen paikkaan. Laatikoita ei ole tarkoituksenmukaista sijoittaa ruoka- ja juoma-astioiden lähelle, sillä kissa yleensä haluaa luontaisesti pitää ruokailu- ja vessakäynnit erillään.
Vessalaatikon mallia valitessa on usein hyvä seurata kissan mieltymyksiä. Toiset kissat kokevat turvalliseksi katollisessa, suljetussa laatikossa asioinnin, kun taas osa kissoista suosii avointa laatikkoa.
Jos perheessä on monta kissaa, on myös syytä huomioida kissojen keskinäiset suhteet. Mikäli kissojen kesken esiintyy kiusaamista, tulee tarvittaessa pohtia, miten kaikille kissoille turvataan rauhallinen asiointi laatikolla. Esimerkiksi iäkkäiden kissojen kohdalla tulee myös varmistaa, että kissa pääsee laatikkoon helposti.
Kuivikemateriaalin valinta
Vessalaatikon kuivikkeen valintaan voivat vaikuttaa sekä kissan että omistajan mieltymykset. Ennen kaikkea laatikossa käytettävän materiaalin tulee tietenkin olla sellaista, missä kissa mielellään asioi. Kissan mieltymyksiä voi yrittää selvittää esimerkiksi laittamalla eri laatikoihin erilaista kuiviketta ja seuraamalla, missä kissa mieluiten asioi. Tähän voi vaikuttaa osin myös laatikon malli ja sijainti, mutta kokeilu saattaa kuitenkin antaa vinkkiä omalle kissalle mieluisan kuivikkeen valintaan.
Kissanhiekan imukyvyllä ja mahdollisella tuoksulla voi olla merkitystä niin omistajan kuin kissankin kannalta. Korkealaatuinen, hyvin kosteutta imevä ja hajuja sitova hiekka pitää kodin huoneilman raikkaampana ja on myös kissalle miellyttävämpi asiointialusta. Tuoksuva kissanhiekka voi olla ihmisen nenään miellyttävämpi, mutta kissalla voi olla eriävä mielipide hajustetusta hiekasta. Tätäkin kannattaa selvittää kokeilemalla. Paakkuuntuva kissanhiekka voi helpottaa laatikon siivousta, kun pissa sananmukaisesti muodostaa hiekassa paakun, joka on helppo nostaa laatikosta pienellä puhdistuslapiolla.
Perinteisimpien hiekkojen lisäksi kissojen vessalaatikoihin on nykyään tarjolla erilaisia kompostoituvia materiaaleja, kuten puu- ja paperipellettejä sekä muita kasvipohjaisia kuivikkeita. Kuivikemateriaalit kehittyvät jatkuvasti ja uusia tuotteita erilaisin ominaisuuksin on saatavilla monenlaisia.
Vessan siivous
Kissan pissat ja kakat on syytä poistaa laatikosta päivittäin. Joillekin kissoille puhdas laatikko on erityisen tärkeää, jolloin jätöksiä voi olla hyvä poistaa jopa useamman kerran päivässä. Näkyvien jätösten päivittäinen poisto auttaa pitämään laatikon siistinä niin, että koko laatikon pesun ja kaikkien hiekkojen vaihtoväli voi tällöin olla esimerkiksi noin kuukausi. Tosin tässäkin asiassa on syytä seurata vessan käyttäjän mieltymyksiä.
Kissanhiekan kierrätys: mihin jätteeseen kissanhiekka tulee laittaa?
Kissanhiekka sisältää, laadusta riippuen, erilaisia mineraaleja ja kuuluu käytettynä pääosin sekajätteeseen. Kompostoituvat, kasvipohjaiset kuivikkeet voi usein laittaa biojätteeseen, mutta ulosteet tulee tällöin erottaa kuivikkeesta. Kuivikkeiden oikeanlaisen hävityksen varmistamiseksi on hyvä perehtyä pakkauksessa ilmoitetun kierrätysohjeen ohella paikallisen jätehuollon ohjeistukseen.